Joulukuun viidentenä päivänä 2025 Washingtonin Kennedy Centerissä (sittemmin Trump Kennedy Center, ja 29.5.2026 oikeuden päätöksellä taas Kennedy Center) jaettiin palkinto, jota ei ollut viikkoa aiemmin olemassa. Gianni Infantino ojensi MM-kisojen arvonnan yhteydessä Donald Trumpille ensimmäisen “FIFA Peace Prize – Football Unites the World” -kunniamerkin. Palkinnolla ei ollut ehdokasasettelua, tuomaristoa eikä julkista kriteeristöä. Human Rights Watch pyysi FIFA:lta tietoja siitä, kuka valittiin, kuka valitsi ja millä perusteella, eikä saanut vastausta. Kunniamerkki oli keksitty tilaisuutta varten.
Tapaus on helppo kuitata mauttomuutena. Tapaus on kuitenkin kiinnostava siksi, että Infantinio käytti pääomaa, jota hän ei itse ollut kerännyt.
Kunnia fiat-valuuttana
Mietitään hetki, mistä palkinnon arvo syntyy. Nobelin rauhanpalkinto on arvokas siksi, että sen takana on uskottava instituutio ja yli sadan vuoden perinne. Prosessi on riitainen, politisoitunut ja toistuvasti kyseenalainen, mutta juuri se tekee siitä kalliin jäljitellä. Arvo on kertynyt hitaasti, ja se on sidottu menettelyyn, jota on vaikea väärentää.
Rahassa tämä on tuttu ilmiö. Kun rahamäärä lisätään tai kolikon arvometallipitoisuutta vähennetään, uusi raha ei osu kaikkiin samaan aikaan. Ensimmäisenä sen käteensä saava ehtii ostaa vanhoilla hinnoilla. Vasta myöhemmin muut huomaavat, että yksikkö ei ollutkaan entisensä. Lähimpänä painokonetta seisova hyötyy, muut maksavat. Richard Cantillon kuvasi tämän 1700-luvulla, ja vaikutus kantaa hänen nimeään yhä.
Sama pätee kunniaan. Infantino löi kunniarahaa ilman katetta ja lainasi sen arvon FIFA-brändistä, joka oli rakennettu vuosikymmenten ajan. Trump sai ensimmäisen setelin, lähimpänä painokonetta, ennen kuin valuutta ehti devalvoitua. Se että palkinto annettiin kolmisen viikkoa sen jälkeen, kun oikea Nobelin rauhanpalkinto oli mennyt Venezuelan María Corina Machadolle, vain alleviivaa asetelmaa. Kyseessä oli lohtupysti, lyöty hädässä, ja sen rahapaja oli FIFA:n maine.
Infantino ei ole naiivi
Houkutus on esittää Infantino tyhmänä tai sokeana. Se olisi virhe, ja se veisi tarinasta sen terävimmän kärjen. Hän näkee rakenteet hyvin ja on siksi kiinnostava hahmo.
Qatarin MM-kisojen avauksessa marraskuussa 2022 Infantino piti puheen, joka jäi historiaan ennen kaikkea yhdestä kohdastaan. Hän kertoi tuntevansa itsensä qatarilaiseksi, arabiksi, afrikkalaiseksi, homoseksuaaliksi, vammaiseksi ja siirtotyöläiseksi. Sarja oli niin ylimitoitettu, että siitä tuli pilkan kohde maailmanlaajuisesti. Mutta saman puheen sisällä oli kohta, joka ansaitsisi enemmän huomiota kuin se sai. Infantino selitti, miksi Qatarin työmarkkinalainsäädäntöön ei puututtu: muutos olisi tarkoittanut pienempiä voittoja, eivätkä maassa miljardeja tienaavat yritykset siksi koskeneet siihen.
Tämä on poikkeuksellisen täsmällinen havainto. Infantino selostaa kapitalismin kannustinrakennetta oikein: järjestelmää ei muuteta, jos muutos pienentää voittoa, ja se taho, joka kantaisi kustannuksen, ei ole se taho, joka korjaa hyödyn. Infantino ymmärsi mekanismin ja teki havainnosta moraalisen palovakuutuksen: kun mekanismi on kerran tunnistettu ja lausuttu ääneen, kukaan ei enää ole vastuussa. Rakenteen nimeäminen muuttui tekosyyksi olla tekemättä mitään, vaikka rakenteen tunnistaminen nimenomaan velvoittaisi.
Infantino ei ole mäntti; hän on riähkä.1
Kun valtaa ei voi haastaa
Albert Hirschman esitti, että tyytymättömyyteen on kolme vastausta: lähtö, ääni ja lojaalius. Tavallisen jalkapalloihmisen kohdalla lähtö on käytännössä suljettu pois. Hän voi boikotoida yksittäistä turnausta, mutta lajia hän ei voi jättää menettämättä samalla osaa omasta kulttuuristaan. Ääni muuttuu rituaaliksi, jos organisaatio ei reagoi eikä sillä ole tosiasiallista vaikutusta. Qatarissa seitsemän Euroopan maata aikoi pukea kapteeninsa OneLove-nauhaan ihmisoikeuksien merkiksi. FIFA uhkasi urheilullisilla sanktioilla, kuten keltaisilla korteilla, ja kaikki seitsemän perääntyivät ennen ensimmäistäkään ottelua.
Kun lähtö ei ole vaihtoehto ja ääni tehoton, jäljelle jää lojaalius. Ja lojaalius ilman poistumisvaihtoehtoa kääntyy helposti nöyryytykseksi. Sen institutionaalinen juuri on yksinkertainen. Infantino on noussut uudelleenvalituksi ilman vastaehdokasta: niin Pariisissa 2019 kuin Kigalissa maaliskuussa 2023, missä hänet vahvistettiin akklamaatiolla ja äänestysjärjestelmä jätti rekisteröimättä erimieliset äänet. Huhtikuussa 2026 Vancouverin kongressissa hän ilmoitti tavoittelevansa vielä uutta kautta 2027–2031, ja Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan tuella hän asettunee ehdolle jälleen ilman vastusta. Sääntöjen kolmen kauden raja ei häntä pysäytä, sillä järjestö katsoi, ettei hänen ensimmäistä, osittaista kauttaan 2016–2019 lasketa mukaan.
Kun johtaja valitaan ilman vastaehdokasta ja hän tähtää jo seuraavaan kauteen, maineesta tulee ainoa jäljellä oleva ulkoinen kuri. Vaali ei kurita, koska kilpailua ei ole. Lähtö ei kurita, koska jäsenet eivät voi poistua. Jäljellä on vain hidas, näkymätön mekanismi, jolla luottamus joko kertyy tai rapautuu. Siksi mainepääoman kuluttaminen ei ole sivuseikka. Se on hallintomallin viimeinen turvalukko, ja Infantino availee sitä surutta.
Seattle: sama lause, kaksi merkitystä
Ensi kesän MM-kisoissa Seattle isännöi 26. kesäkuuta Egyptin ja Iranin välistä lohko-ottelua. Päivä osuu kaupungin Pride-viikonloppuun, ja paikallinen järjestelykomitea oli nimennyt sen Pride-juhlinnan kohteeksi jo ennen kuin FIFA edes arpoi ottelut. Seattle PrideFest on järjestetty vuodesta 2007. Egypti ja Iran, maat joissa homoseksuaalisuus on rikos ja Iranissa pahimmillaan kuolemalla rangaistava, valittivat FIFA:lle ja vaativat järjestöä lopettamaan juhlinnan ottelun yhteydessä.
Verrataan tätä Qatariin. Siellä FIFA puolusti kiivaasti isäntämaan kulttuuristen normien kunnioittamista ja painoi sateenkaaren näkymättömiin, nauhasta hattuihin katsomon ovella. Seattlessa kaksi jäsenmaata pyytää täsmälleen päinvastaista ratkaisua samasta arvosta. Sama lause, “football unites the world”, voi tarkoittaa kahta vastakkaista asiaa. Qatarissa se tarkoitti, että sateenkaarimerkki on poistettava, ettei isäntä häiriinny. Seattlessa sen pitäisi tarkoittaa, ettei Pridea saa poistaa, koska se kuuluuu kaupungin paikalliskultturiin.
Periaate ei siis ratkaise kumpaakaan tapausta. Valta ratkaisee, mitä periaate milloinkin tarkoittaa. Tässä tapauksessa valta on FIFA:n neuvostossa, jonka pisimpään istunut jäsen sattuu olemaan egyptiläinen Hany Abo Rida. Kannustin osoittaa kohti niitä, joilla on ääni sisäpiirissä, ja ohi niiden, joita peli oikeasti koskee. “Arvot” ovat tässä mallissa muuttuja, joka saa arvonsa siitä, kuka huoneessa istuu. Ne devalvoituvat samalla mekaniikalla kuin palkinnotkin.
Peli on isompi kuin sen hallitsija
Tähän tarina voisi loppua kyynisesti, mutta se olisi epätäydellinen loppu. Sillä Seattlen tapaus ratkesi tavalla, joka kertoo jotain olennaista.
Pride-ottelu pidetään suunnitellusti. Paikallinen komitea piti päänsä, mutta teki sen siirtämällä juhlinnan painopisteen kaupungille, stadionin ja virallisten fanivyöhykkeiden ulkopuolelle. FIFA hallitsee vain stadioneita ja virallisia alueita. Itse juhla, joka oli olemassa kauan ennen kuin FIFA tuli kaupunkiin, jatkuu siellä minne FIFA:n toimivalta ei yllä. Juhla löysi tilansa ja sen merkitys säilyi.
Tässä kannattaa olla rehellinen, ettei kuvasta tule liian siisti. Asetelma ei ole valistunut länsi taantumuksellisia isäntämaita vastaan. Useat LGBT-fanijärjestöt ovat ilmoittaneet, etteivät matkusta otteluihin Yhdysvaltoihin lainkaan, osin maan oman ilmapiirin ja viisumi- ja matkustusrajoitusten vuoksi. Jalkapallon yhdistävä merkitys ei ole kenenkään yksittäisen vallankäyttäjän omaisuutta, ei Seattlen pormestarin eikä Zürichin puheenjohtajan.
FIFA voi hallita stadioneita, fanialueita, sponsoripintoja ja akkreditointeja. Se voi päättää, minkä värinen kapteeninnauha on virallisessa ottelussa ja kenelle ojennetaan uusi kunniamerkki. Mutta se ei koskaan voi omistaa sitä, mitä peli merkitsee ihmisille. Jalkapallo yhdistää maailmaa silloin, kun se yhdistää. Jopa sodissa on syntynyt spontaaneja tulitaukoja futiksen MM-kisojen ajaksi. Syy ei ole se, että Zürichissä niin sanotaan. Merkitys syntyy katsomoissa, puistoissa, juniorikentillä, baareissa, pettymyksissä ja muistoissa. Se on hajautettua pääomaa, jota kukaan ei suunnitellut ja jota Infantino ei ole kerännyt.
Juuri siksi Infantinon teko oli niin kallis. Hän otti FIFA:n brändiin kertyneen luottamuksen ja käytti sen valuuttana jolla ostetaan poliittista läheisyyttä. Hän löi kunniarahaa ilman katetta ja antoi ensimmäisen setelin sille, joka seisoi lähimpänä painokonetta. Pääomaa, jota ei itse kerännyt, kohtelee varovasti vain se, joka tietää joutuvansa siitä tilille. Infantino ei usko joutuvansa. Toistaiseksi hän on oikeassa, kunnes ei ole.
Alaviitteet
Mäntti on yleiskielinen haukkumasana tyhmästä tai ymmärtämättömästä ihmisestä. Riähkä taas on itämurteinen, savolaiseen suuhun sopiva sana, jonka juuri on venäjän sanassa грех (greh), synti. Sillä kuvataan ihmistä, joka käyttäytyy tahallaan tuhmasti tai railakkaasti ja tietää tasan tarkkaan mitä tekee. Olennaista on tahallisuus: mäntti mokaa ymmärtämättömyyttään, riähkä tekee tuhmuutta tietoisesti.↩︎